Miksi kannustan asiakkaitani kohtaamaan vaikeitakin tunteita ja tunteita ylipäätään?

Koska tunteiden ymmärtäminen ja kohtaaminen on avain henkiseen kasvuun sekä parempaan itsetuntemukseen ja elämänlaatuun.

 

Olet kasvanut lapsuutesi tietyssä tunneilmapiirissä ja oppinut tietyt käytösmallit ja selviytymiskeinot. Sinua on saatettu kasvattaa niin, että tunteita ei ole sallittua näyttää, varsinkaan niitä negatiivisia. On hyveellistä olla hillitty ja hallittu, eikä itsestään saa tehdä numeroa tai tarpeiden ilmaisu ei ole sallittua. Et ehkä edes tiedosta mitä ”tarpeita” sinulla on. Syvempi yhteys omaan itseen kysyy rohkeutta kohdata myös kaikki pinnan alle haudatut ja kätketyt tunteet. Olen huomannut terapia- ja energiahoitoasiakkaillani olevan helpompaa päästä käsiksi noihin tunteisiin, kun olen läsnä turvallisesti ohjaamassa huomiota sisäänpäin, sekä tukena niiden vapauttamisessa. Vaikka käytänkin paljon ratkaisukeskeisiä menetelmiä, ne eivät yksinään aina riitä sisäisten haasteiden ratkomiseen. Menetelmät toimivat hyvin mentaalisella tasolla, mutta usein tarvitaan paljon syvemmän tason työskentelyä.

 

Tunteet ovat olennainen osa ihmisyyttä. Sinussa on kaikki puolet. Sinulla on kyky tuntea ylitsevuotavaa rakkautta ja iloa, sekä valtavaa surua ja vihaa. Moni lähtee viimeistään siinä vaiheessa hakemaan apua ja tutustumaan itseensä, kun on törmännyt ylitsepääsemättömältä tuntuvaan ahdistukseen, suruun, vihaan tai masennukseen.

 

Olen huomannut, että moni kantaa mukanaan edellisten sukupolvien käsittelemättömiä tunteita ja traumoja alitajunnassa, uskomuksina, käytösmalleina, kehon solumuistissa sekä energiatasolla. Näistä on mahdollista vapautua, mutta jonkin verran töitä se vaatii. Sisäistä työtä. Vanhat ”ohjelmoinnit” istuvat tiukassa. Mieli on niin tottunut näihin ohjelmointeihin, että voi olla vaikeaa edes erottaa tai tiedostaa toteuttavansa sellaisia. Olet niin tottunut pitämään normaalina tiettyjä ajatuskaavoja, tapoja ja reaktioita, että et näe mahdollisuutta muuttua. Tiettyyn määrään (sisäistä) kipua tottuu ja sen kanssa oppii elämään. Kipua oppii väistelemään, välttelemään ja vähättelemään. Kunnes tulee saturaatiopiste, totaalinen kyllästyminen: heräät siihen tietoisuuteen, että on oltava toisenlainenkin tapa elää! Saatat olla lopenuupunut fyysisesti ja henkisesti.. uupunut niihin ajatuskehiin ja tunteisiin, joiden vallassa jatkuvasti olet. Uupunut itseesi ja elämääsi. Kyllästynyt vellomaan jatkuvasti henkisissä mutakuopissa… Onneksi olkoon, silloin olet muutoksen kynnyksellä, valmis antautumaan ja siirtymään sisäisesti uudelle tasolle!

 

On todella väsyttävää ja uuvuttavaa yrittää paeta itseään ja tunteitaan. Erilaiset riippuvuudet ovat tästä hyvä esimerkki. Ne tuovat hetkellisen (valheellisen) helpotuksen tunteen, mutta vievät sinut lopulta vielä kauemmaksi itsestäsi. Todellisen ja pysyvän helpotuksen tunteen saat siitä, kun aidosti kohtaat sisäisen tuskasi ja siihen sekoittuneet tunteet. Lattea vertauskuva sipulin kuorimisesta pätee tässä.. Ytimeen ei voi suoraan hypätä, vaan on otettava kerros kerrallaan. Tämä kysyy kärsivällisyyttä ja itsemyötätuntoa. Pysähtymistä itsesi äärelle yhä uudestaan ja uudestaan. Halua olla itsensä puolella myös haastavina hetkinä ja vaikeiden tunteiden vallassa.

 

Palataan vielä ihan käytäntöön ja tunnetaitojen opetteluun. Ehkä aloit jo päästä jyvälle, miksi se on niin tärkeää. Tunteet ovat kokonaisvaltaisia kokemuksia mielessä ja kehossa. Jokainen tunne on kuin omanlaisensa kemikaalicokctail hormonaalisesti sekä hermostollisesti. Yksi tunne kestää keskimäärin noin 1,5 minuuttia, jonka jälkeen se lievittyy ja katoaa, ellet ajatusten tasolla pidä sitä yllä. Sinullakin on varmasti kokemus siitä, kuinka olet ”niellyt” eli estänyt itseäsi tuntemasta jotakin kivuliasta tunnetta kuten vihaa, kiukkua tai surua. Tai siitä, kuinka lapsuudessasi olet jäänyt yksin jonkun ison tunteen kanssa saamatta aikuisen tukea ja turvaa. Emotionaalinen yksinäisyys. Nämä tunteet jäävät solumuistiin ja energiatasolle ja pysyvät siellä kunnes kohtaat ja vapautat ne. Keho on äärimmäisen viisas, sillä se pyrkii viestimään sinulle näistä erilaisina oireina tai kipuina. Eri tunteet tuntuvat eripuolella kehoa. Lääketiede on tämän asian ja hoitamisessa valitettavasti lapsenkengissä, vaikkakin moni oire luokitellaan ”psykosomaattiseksi” tai ”toiminnalliseksi”. Useat täydentävät hoitomuodot ovat kuitenkin ymmärtäneet tämän ja perustuvat näiden juurisyiden hoitoon, energiatukosten vapauttamiseen kehosta ja eri elimistä. Energiahoito on esimerkiksi yksi tapa selvittää ja vapauttaa näitä kätkettyjä tunteita. Erilaisia kehollisia menetelmiä on lukuisia ja jokaisen on kuunneltava tässä asiassa sisäistä ohjausta eli intuitiota ”kuka on oikea auttaja ja mikä on oikea auttamismenetelmä juuri tähän hetkeen?”

 

Seuraavaksi annan esimerkin MITEN tämä tapahtuu. Minun tapani ohjata sinut tukahdutettujen ja kätkettyjen tunteiden äärelle on saada sinut ensin pysähtymään ja hiljentymään. Terapeuttisten keskustelujen lomassa teetän paljon erilaisia tietoisuustaitoharjoituksia, jolloin ohjaan sinut kääntymään sisäänpäin ja katsomaan itseäsi, kohtaamaan alitajunnasta ja kehon tasolla nousevan tunteen ja sitten vapauttamaan sen. Oleellista on, että opit tunnistamaan ja sanoittamaan tunteen. Kaikki tapahtuu aina turvallisessa ohjauksessa, eikä sinusta nouse mitään sellaista, jota et olisi valmis kohtaamaan. Joskus tunne saattaa nousta valtavana itkuryöppynä tai suorastaan huutona. Kannustan aina vapauttamaan sen sinulle sopivalla tavalla. Jotta et jäisi tämän tunteen ”vietäväksi”, lähden aina hakemaan sinun kanssa jotakin positiivista tilalle: helpostusta, huojennusta, myötätuntoa, levollisuutta, iloa, kiitollisuutta, hyväksyntää tai rakkautta. Mikä tunne siinä hetkessä onkaan tavoitettavissa olematta pakkopositiivinen. Tämä on todella tärkeää, jotta löydät myös keinot itsesi rauhoittamiseen eli itsesäätelyyn. Näin et ole kuin lastu laineilla, vaan pystyt sisäisesti navigoimaan itseäsi. Se on taitoa käsitellä omia tunteita, tunnetaitoja!

Prosessi menee näin:

 

Oliko tästä apua tai heräsikö kiinnostuksesi? Voit jättää minulle palautetta yhteydenottolomakkeella.