Sisäisen kriitikon rooli uupumuksessa

Asuuko sinun sisällä se pieni, mutta todella kovaääninen tuomari? Kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa mitä teet ja miten sen teet… pahimmassa tapauksessa koko olemassaolosi? Saa sinut tuntemaan syyllisyyttä tai velvollisuutta asioista tai tapahtumista, jotka jo menivät tai ovat mahdollisesti tulossa, mutta eivät ole sinun vastuullasi? Pienentää ja mitätöi sinua? Arvostelee ja epäilee? Piiskaa, puskee ja ruoskii? Onneksi olkoon! Olet törmännyt sisäiseen kriitikkoon… pikkutuomariin ja takapiruun, ääneen pääsi sisällä, joka ei ole oikeasti aitoa sinua, vaan ulkoaopittua ja menneisyydessä omaksuttua. Se on mielesi suojamuuri, joka yrittää estää sinua muuttumasta, kasvamasta ja laajentumasta. Voit kutsua sitä myös nimellä ”ego” tai ajatella sitä yhtenä egon osana, ei ole merkitystä millä nimellä sitä kutsut. Tässä kirjoituksessa kutsun sitä vain nimellä sisäinen kriitikko. Sen tehtävä on pitää sinut turvassa, mutta se paradoksaalisesti saa sinut tuntemaan turvattomuutta, etenkin kaiken uuden edessä. Se vanha p*ska on niin paljon mukavampaa..siinä on niin paljon turvallisempaa muhia. Se saa sinut valitsemaan tutun helvetin tuntemattoman paratiisin sijaan. Sisäinen kriitikkosi saa sinut siis kirjaimellisesti “jumittamaan” ja kärsimään mieluummin kuin muuttumaan. Voit koittaa vaihtaa ympäristöä: kotia, puolisoa tai työpaikkaa, mutta todennäköisesti vain vedät jälleen puoleesi samankaltaisia haasteita ja oppiläksyjä elämässäsi, ellet suostu muuttamaan sisäisiä ajatusmalleja ja -rakenteita (uskomuksia) ja taltuttamaan sisäisen kriitikon jatkuvan itsesabotaasin. Aluksi et välttämättä edes tiedosta sen olemassaoloa, koska olet niin tottunut omaan sisäiseen puheeseen ja uskot sen olevan sinä, identiteettisi. Kerron sinulle salaisuuden: se ei ole. Autenttinen itsesi on jotakin aivan muuta. 

 

Olet oppinut jo lapsena alitajuisesti sen, mikä sinulle on mahdollista ja mikä ei. Sisäinen kriitikkosi syöttää sinulle jatkuvasti sisäistä puhetta perustuen kaikkeen siihen dataan ja päätelmiin, jonka olet täysin purematta itseesi niellyt vanhemmiltasi tai kasvattajiltasi. Syy ei ole heidän: SINÄ ET OLE tämän elämän UHRI. Tämä on ihmiskunnalle valtava illuusio, joka estää meitä kasvamasta omaan voimaan, täyteen potentiaaliin, koska itse estämme itseämme näkemästä sitä ja toimimasta sen mukaan. Koska uskomukset. Koska tunteet. Koska uhrina oleminen. Uhriutumisessa on sekin huono puoli, että se saa sinut pakenemaan omaa vastuutasi. Sisäinen kriitikkosi eli se sisäinen ääni ja puhe (suggestio), jota jatkuvasti huomaamattasi itsellesi syötät, saa sinut uskomaan, että syyllinen on aina löydettävä. Syyllinen on joku muu (asetut uhrin rooliin) tai vaihtoehtoisesti podet selittämätöntä syyllisyyttä siitä mitä teet ja valitset (kritisoit itseäsi kaikesta). Etenkin, jos sinulla on perfektionismiin taipuvainen luonne, voi sisäinen kriitikkosi olla aivan tolkuttoman äänekäs ja vallanhimoinen. Se nimittäin pelkää, että jää kiinni… se haluaa kritisoida itse itseään, ettei kukaan muu ehdi tai sitten syyttää muita virheistä, ettei oma keskeneräisyys paljastuisi. Kerron sinulle taas salaisuuden: olemme kaikki ihmisinä kesken! 

 

Liiallinen kontrollointi on tyypillistä vahvalle sisäiselle kriitikolle. Se voi näkyä joko oman itsen asettamisena tiukkaan rooliin tai muottiin tai sitten olosuhteiden pakonomaisina hallintayrityksinä. Roolit sekä tilanteiden ja muiden ihmisten hallintayritykset kumpuavat syvästä turvattomuuden kokemuksesta: “minun on oltava jatkuvasti valppaana ja tarkkailtava itseäni ja ympäristöäni, jotta voin heti reagoida muutoksiin”. Kysy itseltäsi, yritätkö väkisin pitää kaikkia lankoja käsissäsi? Ketä ja mitä yrität oikeastaan kontrolloida ja miksi? 

 

Kontrolloiminen on selviytymiskeino ja ratkaisuyritys, jota ohjaa eloonjäämisvietti ja toisaalta menettämisen pelko. Pelko siitä, että kaikki menetetään, mikäli et viimeiseen asti yritä kontrolloida asioita, ympäristöä ja elämää. Valitettavasti kaikki kontrollointi tapahtuu aina mielen tasolla. Mieltä sen sijaan ohjaa alitajunta, joka on uskomusjärjestelmien ja erilaisten pelkojen asuinpaikka. Itsensä, tilanteiden ja muiden ihmisten kontrollointi tuo (valheellisen) turvan tunteen ja estää sinua elämästä elämääsi täydessä potentiaalissa. Usein liiallinen kontrollointi sitoo sinut tiettyyn käyttäytymismalliin ja toistamaan samoja kaavoja. Toistuuko elämässäsi jokin sama teema ja rakenne jonkun samankaltaisen haasteen muodossa (ihmissuhteet tai ympäristötekijät)? Samaan aikaan kontrollointi kuitenkin estää sinua näkemästä ratkaisuvaihtoehtoja oman elämäsi (vertauskuvallisesti laatikon) ulkopuolelta. Paradoksaalista liiallisesta kontrollointitarpeesta tekee sen ratkaisuyritykset, jotka saavat sinut totaalisesti menettämään hallinnan: riippuvuudet. Muistatko kun mainitsin aiemmin perfektionismin? Erityisesti siihen taipuvaisille kontrollin menettäminen on mitä kauhistuttavin skenaario: mitä tapahtuu jos et hallitse itseäsi, tekojasi tai ympäristöäsi? Kelpaatko ja riitätkö ihmisenä? Tämä saattaa herättää pohjattoman syyllisyyden tuskan. Käytännössä se voi ilmentyä tällaisina ajatuksina: “mitä jos en hallitse syömisiäni, lihoanko tai sairastunko?” “Mitä jos en siivoa kotiani, tuomitaanko minut epäkelvoksi?” “mitä jos jään sairauslomalle, olenko epäonnistunut ihmisenä?” “Mitä jos lopetan sokerin syönnin, päihteiden käytön, tupakoinnin, shoppailun, pelaamisen, somen, pornon, rääkkiurheilun, läheisiin takertumisen tai minkä tahansa muun riippuvuuden, olenko enää olemassa?” 

 

Kykenetkö kohtaamaan itsesi ja ne sietämättömät tunteet sisälläsi, joita viimeiseen asti välttelet? Muistutan sinua: voit pyytää itsellesi apua! 

 

Liiallisen kontrolloinnin lopettamiseen on oikeastaan vain yksi vaihtoehto: sisäinen irtipäästäminen ja antautuminen. Todellinen antautuminen on eri asia kuin alistuminen. Alistumisessa kirjaimellisesti alistumme jollekin ulkoiselle tai sisäiselle impulssille tai voimattomuuden tunteelle. Alistunut ihminen on jollain lailla myös lannistunut, syyllistynyt, häpeän vallassa sekä näkyvästi vihainen tai passiivisaggressiivinen. Antautuminen kysyy nöyryyttä, nöyrtymistä, joka on eri asia kuin nöyristely tai nöyryyttäminen. Antautuessa luovut sisäisestä kriitikosta ja sen kontrollointimekanismeista. Antautuessa pääset käsiksi omaan voimaan, alistuessa menetät sitä. 

 

Antautuminen on irtipäästämistä mielen ratkaisuyrityksistä. Antautuminen on hyppy tuntemattomaan, irtipäästämistä, hyväksymistä, hyppyä tuntemattomaan muutokseen. Uskallatko tiputtautua tietämättä onko allasi turvaverkkoa tai arvaatko päästää irti kaikista ohjauslangoista?

 

Miten uupuminen ja liiallinen kontrollointi liittyvät toisiinsa? Paljonkin! Monella se on juurisyy valtavan pitkille sisäisille vaatimuslistoille ja jatkuvalle suorittamiselle. On äärimmäisen väsyttävää olla jatkuvasti valppaana ja yrittää hallita itseään, muita ja ympäristöä. Saatat yrittää vastata liiallisesti muiden tarpeisiin unohtaen omasi tai hakea hyväksyntää suorittamalla ja ponnistelemalla yli voimavarojen. 

 

Mitä roolia turvattomuuden tunne sitten pelaa tässä yhtälössä? Sisäinen turvattomuuden tunne saa sinut pessimistisesti uskomaan, että nurkan takana odottaa varmasti jokin katastrofi, jos et varmistele ja pidä kaikkia lankoja hyppysissäsi. Auta armias jos mokaat tai unohdat jotakin… itsesyytösten kehä voi olla täysin kohtuuton ja hirvittävän uuvuttava. Sisäinen Via Dolorosa.

 

Et voi koskaan hallita koko elämääsi saati muiden ihmisten elämää tai valintoja. Päästä siis ensimmäiseksi irti siitä ajatuksesta, että olet jatkuvasti velvollinen muita kohtaan, vastaamaan toisten tarpeisiin (poislukien pienet lapset) tai syyllinen kaikkiin maailman ongelmiin. Et ole. Ainoa asia, jota sinun aidosta kannattaa opetella “hallitsemaan” on oma mielesi (ajatuksesi) ja omat reaktiosi (tunne + toiminta). Todellinen ja kannattava hakkerointi tarkoittaa oman alitajuntasi jäljittämistä ja ajatusurien ja -kaavojen muuttamista. Sisältä ulospäin, ei ulkoa sisällepäin. Maailma on peili, heijastus. Voit ajatella kaiken olevan lopulta vain heijastumaa sinusta. Olet vastuullinen, mutta samaan aikaan vapaa valitsemaan. Et syyllinen! Kannat vastuusi valinnoistasi, kuitenkaan tuntematta syyllisyyttä tai häpeää. Ei ole tarvetta kontrolloida. On tarve vain irtipäästää, anteeksiantaa, hyväksyä, kiittää ja rakastaa. 

 

Voit sanoa itsellesi tämän Ho’oponopono mantran, muinaisen havaijilaisen menetelmän, jonka avulla puhdistat tiedostamattomia rajoitteita sisimmästäsi:

Olen pahoillani.

Anna anteeksi.

Kiitos.

Rakastan sinua. 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen verkkosivustollamme. Lue tietosuojaseloste